kahdeksas

Luen uudestaan Claes Anderssonin kirjaa ”Luova mieli – kirjoittamisen vimma ja vastus”. Se on eräs niistä hyvistä teoksista joita kirjoittajille on kirjoitettu. On hyvä, että kirjoittamisesta puhutaan myös sellaisena taiteenlajina, ammattina ja työnä jota voi (ja pitääkin) opiskella ja harjoitella. Että kannattaa ottaa vastaan sekin mitä kokeneemmat kertovat, koska heiltä oppii hyödyllisiä asioita. Olen opiskellut ja saanut hyvin tarpeellista ohjausta kirjoittajana. Hyvä lähilukija, kuten opettajakin on, huomaa kirjoittajan luontumuksen. Kannustaa sitä kohti.


Sain kurpitsoja M:ltä ja laitoin ne uuniin: jauhelihaa ja juustokuorrutus päälle. Syödessäni luin Claes Andersson kirjaa. Sulaa Mozzarella juustoa valui suupielistä, pyyhin sen sormilla ja oli mentävä hakemaan käsipyyhepaperi kun en voinut kääntää sivua rasvaisilla sormillani.

Kirjoittamisessa on ahdistavatkin puolensa. Novellien työstämiseni etenee, mutta vaivalloisesti välillä. Tulee tukkoisia hetkiä, mutta ne menevät ohi. Joskus tartun johonkin kirjaan, kuten nyt tähän Anderssonin teokseen.

Siinä on luku ”Kenelle kirjoitan” jossa Andersson siteeraa Gunnar Ekelöfiä: ”Kirjoitan sille osalle itsessäni, jolla on osuutensa muissa”. Se on hyvin sanottu ja sisältää juuri sen viestin jonka tarvitsinkin.  Saan olla juuri se joka olen. Siten syntyy sisäisesti hyvä työskentelytila.